Virallisesti meillä kirkon ihmisillä on tapana vastata esitettyyn kysymykseen näin:
"Ristiäisissä eli kastejuhlassa ihminen saa kasteen, jonka myötä hänestä tulee kotiseurakuntansa ja koko maailmanlaajuisen kirkon jäsen. Kasteen perustana on Jeesuksen antama kaste- ja lähetyskäsky (Matt. 28:18–20).
Kaste on kristittynä olemisen perusta, liitto Jumalan ja ihmisen välillä. Muut kirkolliset toimitukset perustuvat kasteeseen.
Kirkkojärjestyksen mukaan lapsi tulisi kastaa kahden kuukauden kuluessa syntymästään."
Vastauksessa ei virallisen sisällön puolesta ole mitään vikaa. Lienee kuitenkin rehtiä myöntää, etteivät esitetyt argumentit vakuuta niitä äitejä ja isiä, jotka pohtivat pitäisikö heidän lapsensa kastaa.
Iso osa lapsensa kastavista vanhemmista tekee niin, koska niin on ollut aina tapana. Hyvin pieni osa kasteeseen päätyvistä vanhemmista perustelee sitä teologisilla tai muilla asia-argumenteilla. Yhä enenevissä määrin äidit ja isät pohtivat koko operaation mielekkyyttä päätyen joko perinne-perustelun pohjalta kastamaan tai sitten jättävät sen tyystin väliin. Tässä on kuitenkin se oleellisen huikea mahdollisuus: vanhemmat vielä miettivät, että pitäisikö!
Voisimmeko kertoa epäröiville vanhemmille kasteen merkityksestä jotenkin toisin? Esimerkiksi näin:
Kasteessa lapsen puolesta rukoillaan. Rukouksessa pyydetään lapsen elämään kaikkea hyvää. Samalla voidaan sukulaisten ja ystävien kesken myös kiittää uudesta tulokkaasta ja osoittaa yhdessä onnellisuutta hänestä.
Kasteessa lapsi saa oman suojelusenkelin, joka kulkee hänen vierellään kaikkina päivinä koko elämän ajan.
Teologisesti kevyttä höttöä? Turhanpäiväistä ihmisten kosiskelua? Jopa suorastaan täysin vääristeltyä totuutta itse asiasta?
Jos ei sitten näin, niin miten kastetta kannattaisi perustella? Mikä on sinun vastauksesi vanhempien esittämään kysymykseen Miksi kastaisin lapseni?
Sami Ojala
johtaja, Nuori Kirkko ry
Kasteessa lapsi saa kaksi kummia jotka ovat vanhempien ja lapsen tukena. Yhdessä seurakunnan kanssa he huolehtivat siitä, että lapsi kasvaa ihmisenä ja kristittynä.
VastaaPoistaMinä en keksinyt yhtään hyvää kastaa lapsiani. Olen päätellyt, että lapsikaste ja ajatus, että siinä vauva pelastuisi perisynnin syyllisyyden tuomalta kadotustuomiolta, on alkukirkon jälkeinen nolo erehdys. Uudesta Testamentista näkee, että ne kastettiin, jotka ottivat saarnatun sanan vastaan (Apt. 2:41). Samariassa tapahtui, että "he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset" (Apt. 8:12). Korinttossa "Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin" (Apt. 18:8). Ja niin edelleen.
VastaaPoistaVauvakaste yleistyi hiljalleen noin vuodesta 200 eteenpäin. Ja vasta Kyprianuksen ja Augustinuksen toimesta syntyi ajatus perisynnistä. Homma meni niin, että ensin tuli vauvojen kastaminen uutuutena ja vasta sen jälkeen kehitettiin teologia sopimaan siihen käytäntöön. Koska kaste oli syntien anteeksisaamiseksi ja kun kirkko kastoi vauvoja, niin vauvoilla piti luonnollisesti olla syntiä. (Eihän kirkko mitään turhaa tekisi.) Ja kun vauvoilla ei ollut tekosyntejä, niin heillä piti olla jotain muita syntiä. Ainut vaihtoehto oli peritty synti.
Ja niin sitten augustinolaismunkki Lutherinkin perustamaan uskontokuntaan tuli lopulta oppi, että kastamattomana kuollut lapsi joutuu kadotukseen. Ja erikseen vielä tuomittiin "kasteenuusijat, jotka ... väittävät lasten pelastuvan ilman kastetta" (Augsburg IX).
No, minä kuulun heihin.
Teidän luterilaisten pitäisi ottaa Tunnustuskirjanne uuteen tarkasteluun. Joka tapauksessa koittakaa ymmärtää, että teidän mahdotonta saada tämän ajan ajattelevia ihmisiä omaksumaan edustamianne keskiaikaisia harhoja. Teidän on pakko hyväksyä se.