”Ei niin kirkollinen kaste”

Muutama vuosi sitten erään toimituskeskustelun yhteydessä lapsen vanhemmat ilmoittivat heti kahvipöytään päästyämme, että he toivoisivat mahdollisimman vähän uskonnollisen kastetilaisuuden. Kasteeseen oli, vanhempien omien sanojen mukaan, päädytty lähinnä isovanhempien vuoksi.

Jostain selkäytimestä nousi mieleeni vastareaktio: ”Vai niin. Pitäkää sitten jokin muu juhla.” En kuitenkaan tarttunut erityisemmin tuohon ”mahdollisimman vähän uskonnolliseen kastetilaisuuteen”, vaan jatkoimme keskustelua arjen sujumisesta: vaippojen vaihtamisesta, yövalvomisista, siitä kuinka aina välillä täytyy käydä katsomassa, että vauva varmasti hengittää, kun on nukkunut niin pitkään ja monista muista asioista.

Vähitellen puhe kääntyi vanhempien toiveisiin lapsen tulevaisuudesta. Kun tuli puhetta turvasta ja rakkaudesta, siirryimme ikään kuin huomaamatta puhumaan kastejuhlasta. Lopulta vanhemmat valitsivat innolla ja tarkkaan pohtien rukouksia ja raamatunkohtia, joita kastejuhlassa käytimme. Erityisesti he tykästyivät psalmin 139 kohtaan: ”Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä.” Ainoa asia mitä he eivät halunneet kastetoimitukseen oli virret, paitsi Jumalan kämmenellä.

En usko, että kokemukseni on mitenkään ainutlaatuinen. Luulen, että moni on kohdannut samanlaisia tilanteita. Onko niin, että toive ”mahdollisimman vähän uskonnollisesta kastetilaisuudesta” kertoo kasteen merkityksen hämärtymisestä, kirkkoon liittyvästä kenties pönöttävästä ja elämästä vieraantuneesta mielikuvasta vai siitä, ettei kasteella yksinkertaisesti ole vanhempien mielissä uskonnollista merkitystä?  Loppujen lopuksi kastejuhla, jota vietimme, sisälsi kaikki ne samat elementit kuin kastejuhla yleensä.

Toinen asia, joka nousi toimituskeskustelussa esiin, oli ajatus oman näköisestä kastejuhlasta. Kaikki kasteet ovat omannäköisiä ja silti pohjimmiltaan hyvin samanlaisia. Liittyykö ajatus oman näköisestä kastejuhlasta sittenkin enemmän siihen, että kohtaamme aidosti ihmiset ja heidän kysymyksensä vai onko kyse jostain muusta? Yleensä kasteperheet ovat varsin tyytyväisiä kastetoimitukseen. Vai kuinka paljon olette kuulleet kertomuksia epäonnistuneista tai surkeista kastetoimituksista?

Kasteiden suosio laskee hälyttävää vauhtia kirkossamme. Kasteiden määrä ei lähde nousuun pelkästään sillä, että kehitämme jo ennestään hyvää toimitusta. Sitäkin tarvitaan, mutta jotenkin meidän olisi osattava puhua kasteen merkityksestä uudella tavalla, jotta se tavoittaisi kastetta miettivät perheet. Kokemukseni mukaan päätös kasteesta tehdään paljon ennen lapsen syntymää. Kenelle meidän pitäisi oikeastaan osata sanoittaa kasteen merkitystä? 

                                                          Jari Pulkkinen, Kirkon kasvatus- ja perheasiat