Minulla on tapana ristiäisissä kohdentaa muutaman sana kastettavan sisaruksille. Joitakin viikkoja sitten kastetilaisuudessa käänsin katseeni hieman yli vuoden ikäiseen – jo pitkiä lauseita puhuvaan - isosiskoon: "Sinusta on nyt tullut isosisko". Silloin 5–vuotias serkkupoika huudahti kovaan ääneen: "Toihan on ittekkin vielä vauva!"
Todellakin: miten tärkeää onkaan muistaa, että isosiskokin on ja saa vielä olla pieni. Yhtä aikaa pieni ja iso. Erityisesti varhaisina kasvun vuosina voimme havaita lapsen hieman ristiriitaisenkin tarpeen: olla tilanteen mukaan pieni tai iso. On kiva osata ja hallita asioita, olla joskus vähän edellä muita tai taitavampi kuin pienempi sisarus – olla iso. Mutta silloin kun sattuu, tulee ikävä tai muuten vain kurja olo, on saatava olla pieni ja sylissä. Vanhempana ei aina ole helppoa elää lapsen tahdissa. Ihaillen seuraan vanhempia, jotka haluavat yrittää ymmärtää ja tukea lastaan tunteiden viidakossa. Viisas myötäeläminen tukee ja auttaa lasta ymmärtämään ja ilmaisemaan ristiriitaisiakin tunteita ja tarpeita, mutta ei kuitenkaan anna lapsenkaan olla tunteiden vietävissä.
Teologiassa puhumme usein paradokseista (tulee kreikan sanoista para=vastaan ja doksa=oppi tai näkemys). Tällöin tarkoitamme, että jokin asia on vain näennäisesti epälooginen. Niin, miten on mahdollista olla yhtä aikaa pieni ja iso?
Kovin usein vanhemmalla vastuu painaa hartioita. Ison ja turvallisen, päättävän ja huolehtivan, osa on vaativa. On hyvä, että vanhemmallakin on joskus mahdollisuus olla pieni ja tarvitseva. Aikuinenkin kaipaa silitystä ja syliä, hellää huolenpitoa. Usein on kysymys aivan pienistä ja arkisista asioista – kuten lapsellakin. Tavalliset ja pienet hyvät jutut ovat usein kaikkein merkittävimpiä; vaikkapa pieni halaus kesken kaiken. Kun saa hetken olla pieni ja tarvitseva, jaksaa taas olla iso ja hoivaava.
Jumala on suuri ja ihminen on pieni. Normipäivän normi-iltana - tai milloin vain - on hyvä yhdessä ristiä kädet kiitokseen, huokaukseen, pyyntöön ja kysymykseenkin. Pieni ihminen saa jättää elämänsä suuriin Isän käsiin. Kasteessa Jeesus kutsuu opetuslapsekseen, oppijan paikalle - syliin. Elämä Jeesuksen sylissä on Elämää. Johannes Kastaja, joka kastoi Jeesuksen, muistuttaa: "Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi" (Joh.3: 30). Jumalan suureen syliin mahtuvat pieni ja iso, molemmat yhtä aikaa, ihminen ristiriitoineen päivineen. Jeesus kutsuu kasvamaan lähellä Jumalaa, antamaan tilaa Jumalan rakkaudelle. Silloin Jumala tulee suuremmaksi ja ihminen pienemmäksi. Jumalan sylissä pieni ja rikkinäinenkin on suurta ja suurikin saa olla pieni.
Tarja Meijer
Varhaiskasvatuksen pappi, Mäntsälän seurakunta
Espoon hiippakunnan pappisasessori
kuva: Frank McKenna / Unsplash.com
Kommentit
Lähetä kommentti